Light Mode

Siirry sisaltoon

Julius Caesar

Wikipediasta
Tama artikkeli kasittelee roomalaista diktaattoria. Muut samannimiset katso Julius Caesar (tasmennyssivu).
Julius Caesar

Julius Caesarin rintakuva
Rooman diktaattori
Seuraaja Octavianus
Rooman konsuli
Henkilotiedot
Koko nimi Gaius Julius Caesar
Syntynyt12. tai 13. heinakuuta 100 eaa.[a]
Rooma, Italia, Rooman tasavalta
Kuollut15. maaliskuuta 44 eaa. (55 vuotta)
Rooma, Italia, Rooman tasavalta
Arvonimipontifex maximus (63-44 eaa.)
pater patriae (44 eaa.)
Infobox OK

Gaius Julius Caesar (/'ke:s:ar/; lat. Gaius Iulius Caesar ['ga:.i.Us 'ju:.li.Us 'kae.sar]; 12. tai 13. heinakuuta 100 eaa.[a] - 15. maaliskuuta 44 eaa.)[b] oli roomalainen valtiomies, sotilas ja kirjailija. Han valloitti Gallian Rooman valtakunnalle ja oli ensimmainen roomalainen, joka yritti valloittaa Britannian. Caesar aloitti ja voitti sisallissodan, jonka jalkeen hanesta tuli valtakunnan kiistaton johtaja. Hanet julistettiin elinikaiseksi diktaattoriksi. Tyytymattomat aristokraatit murhasivat hanet tasavallan nimissa Rooman senaatin istunnossa vuonna 44 eaa. Caesarin adoptoimasta Octavianuksesta tuli ensimmainen Rooman keisari Augustus. Arvonimi keisari on johdettu Caesarin nimesta.[4][5]

Nuoruus ja lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Julius Caesar syntyi Roomassa tunnettuun muttei kovin rikkaaseen patriisisukuun, joka polveutui oman ilmoituksensa mukaan seka Aineiaasta etta Venuksesta. Caesarin isan nimi oli myos Gaius Julius Caesar ja hanen aitinsa oli Aurelia Cotta. Caesarin molempien isosiskojen nimi oli Julia, joka oli feminiinimuoto isan sukunimesta (gentilicium). Ei ole taytta varmuutta siita, milloin nimi Caesar liitettiin Juliuksen sukuun. Yhden vaittaman mukaan se periytyi esi-isalta, joka oli tappanut karthagolaisen sotanorsun ensimmaisen puunilaissodan aikana.[6] Suvun jasenet eivat olleet menestyneet mainittavasti aikoihin, mutta Caesarin tadin Julian avioliitto kuuluisan sotapaallikon ja konsulin Gaius Mariuksen kanssa 110 eaa. toi muutoksen, jota Caesarin isa ja kolme setaa osasivat hyodyntaa. Vuosina 95-89 eaa. nama nelja miesta toimivat korkea-arvoisissa asemissa preettoreina, konsuleina, kensoreina ja ainakin yksi heista piti myos kuruulisen ediilin virkaa.[7][8]

Caesarin lapsuudesta on vain vahan tietoa. Hanen lahimpiin lapsuudentovereihinsa kerrotaan kuuluneen Marcus Tullius Cicero ja hanen veljensa Quintus, seka naiden serkku Gaius Varro.[8] Hanen opettajinaan toimivat hanen aitinsa Aurelia seka hanelle palkattiin kotiopettajaksi Marcus Antonius Gnipho, vapautettu orja, joka oli opiskellut kreikkaa ja tieteita hellenistisen ajan Aleksandriassa. Gnipholta Caesar oppi latinaa, kirjallisuutta, puhetaidon alkeet ja myos kreikan kielen, jota han kaytti lausuessaan tunnetuimmat kayttoon jaaneet lentavat lauseensa.[9] Lisaksi han sai kuulla opettajaltaan kuvauksia Egyptin pyramideista ja temppeleista, seka Aleksanteri Suuren valloituksista.[10] Han osoitti suurta kiinnostusta historiaan, mika ilmeni myos hanen myohemmista kirjoituksistaan ja puheistaan. Caesar luki ja kirjoitti itsekin mielellaan runoja, joissa han muun muassa ylisti Herodesta ja naytelmakirjailija Terentiusta. Hanen muihin nuoruusvuosiensa kirjallisiin teoksiin kuului naytelma Oidipus ja kokoelmakirja sanonnoista.[8][11] Noin 15 vuoden ikaisena Caesar avioitui Lucius Cornelius Cinnan tyttaren Cornelian kanssa. Avioliitto oli jarjestetty, mutta onnistunut, silla se kesti aina siihen asti, kun Cornelia kuoli lapsivuoteelle vuosien 69-68 eaa. aikana.[12] Avioliiton yhteydessa Caesar peri oikeuden Flamen Dialiksen, Juppiterin ylipapin virkaan, johon hanet vihittaisiin aikanaan. Virka oli arvostettu ja takasi toimeentulon, mutta on mahdollista, ettei se monine rajoituksineen ja kieltoineen todellisuudessa houkutellut kunnianhimoista Caesaria, silla Flamen Dialis ei voinut tavoitella korkeita poliittisia tai sotilaallisia virkoja. [13]

Kun Sulla kaappasi vallan Mariuksen kuoleman jalkeen vuonna 86 eaa., vaikutusvaltaiseksi noussut Juliusten suku joutui nopeasti vaikeuksiin, silla heista monilla oli siteita Sullan vastustajiin ja heidan tukijoihinsa.[14] Sulla pyrki heikentamaan mahdollisia vastustajiaan laskemalla arvovaltaisten roomalaisten sukujen valtaa. Yksi hanen keinoistaan oli purkaa naiden valisia avioliittoja ja Sulla vaati myos Caesaria eroamaan vaimostaan. Caesar kuitenkin kieltaytyi, jolloin Sulla pakkolunasti hanen ja vaimonsa omaisuuden valtiolle. Proskriptiolla etsintakuulutettu Caesar pakeni maan alle viettaen lahes jokaisen yon eri talossa. Caesarin korkea-arvoiset ystavat ja tukijat onnistuivat vetoamaan Sullaan, joka antoi periksi ja armahti hanet, tosin kieltaen hanelta oikeuden Flamen Dialiksen virkaan rangaistuksena. Caesar pystyi palaamaan julkiseen elamaan, mutta koska han oli varaton ja tyoton, han otti vastaan sotilasattasean paikan Asian provinssissa.[15][16] Idassa han osallistui useisiin sotatoimiin. Han taisteli esimerkiksi merirosvoja vastaan Kilikiassa. Caesarille myonnettiin muun muassa corona civica -seppele roomalaisen sotilaan hengen pelastamisesta. [17]

Vuonna 78 eaa. Sullan kuoleman jalkeen Caesar palasi Roomaan, jossa han oli kaytannossa tuntematon. Uraa havittelevalle ylhaisnuorelle yksi nopeista keinoista tavoitella huomiota oli asianajajan tehtava, jossa oli mahdollista syyttaa korkea-arvoisia virkamiehia. Vuonna 77 eaa. Makedonian provinssista kantautui valituksia sen maaherrasta prokonsuli Gnaeus Cornelius Dolabellasta ja Caesar sai tehtavakseen syyttaa hanta korruptiosta. Dolabellan puolustajiksi tuli kokenut voimakaksikko, Gaius Aurelius Cotta ja Quintus Hortensius, joita Cicero piti noihin aikoihin Rooman taitavimpina puhujina. Caesar havisi oikeudenkaynnin, mutta onnistui paatavoitteessaan eli maineen keraamisessa. Hanen esiintymisensa mainittiin useissa aikalaiskommenteissa. Caesarin avauspuheenvuoro oli niin vaikuttava, etta han saattoi julkaista sen omana teoksenaan oikeudenkaynnin jalkeen markkinoidakseen kykyjaan tuleville toimeksiantajille. Seuraavaksi han syytti kreikkalaisten pyynnosta Gaius Antoniusta, jonka kerrottiin haalineen aggressiivisesti omaisuutta Mithridateen vastaisella sotaretkella. Talla kertaa Caesar onnistui ajamaan syytetyn niin nurkkaan, etta tama pyysi peloissaan oikeudenkaynnin lakkauttamista kansantribuunilta.[18] Noihin aikoihin syntyi hanen ainoa aviollinen lapsensa, tytar Julia.[19]

Vuonna 75 eaa. Caesar matkusti Rodokselle opiskelemaan tunnetun oraattorin Apollonios Molonin alaisena.[20] Talla matkalla Caesar joutui farmakonisilaisten merirosvojen vangiksi. Hanesta vaadittiin 20 talentin [21] lunnaita, mutta tarinan mukaan Caesar kaski merirosvoja vaatimaan 50 talenttia.[22] Tarinan versiosta riippuen Caesar joko otti osaa merirosvojen paivittaisiin askareihin ja ruumiillisiin harjoituksiin, [23] tai suhtautui hyvin halveksuvasti heihin koko vankeutensa ajan.[24] Han myos lupasi merirosvoille ristiinnaulitsevansa heidat vapauduttuaan, mutta nama eivat ottaneet hanta tosissaan. Lunnaiden saavuttua noin kuukauden vankeuden jalkeen Caesar vapautettiin. Han purjehti nopeasti Milatokseen, jossa kokosi pienehkon laivaston, jonka voimin han palasi Farmakonisiin. Han vangitsi merirosvot ja otti heilta lunnasrahat takaisin. Asian kuvernoori maarasi merirosvot myytavaksi orjiksi Pergamonissa, mutta Caesar matkusti paikan paalle ja kaski ristiinnaulitsemaan heidat lupauksensa mukaisesti. Lievaa armeliaisuutta osoittaen han maarasi naiden kurkut leikattavaksi auki ennen ristiinnaulitsemista, mika merkitsi hieman nopeampaa kuolemaa.[23]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Caesar palasi Roomaan vuonna 73 eaa. Han oli ottanut sita ennen viela osaa ensimmaisiin taisteluihin Pontoksen kuningasta Mithridates VI:ta vastaan. Roomaa kiusasi Spartacuksen johtama orjakapina. Caesar valittiin sotilastribuuniksi, mika oli normaaliin tapaan ensiaskel hanen virkaurallaan. Vuonna 71 eaa. Preettorina toimiessaan kiinteistokeinottelijana omaisuuden luonut Marcus Crassus lupasi senaatille nostavansa kuusi legioonaa, mikali hanelle annettaisiin johtajuus kapinan kukistamisessa. Crassus sai tahtonsa lapi, kukisti kapinan ja teloitutti Spartacuksen, mutta hanen kilpailijakseen tuli Pompeius, jonka armeija oli kukistanut Espanjaan paenneen kapinallisarmeijan loppuosan. Pompeiuksen mukaan kunnia kapinan lopettamisesta kuului enemman hanelle. Tama johti aluksi huonoihin valeihin konsulinvirkoja tavoittelevien Crassuksen ja Pompeiuksen valilla. Crassus antoi kuitenkin periksi senatin tukemalle Pompeiukselle, mutta pyysi tata tukemaan omaa pyrkimystaan paasta myos konsuliksi. Pompeius suostui mielellaan, silla han halusi pitaa Crassuksen kiitollisuudenvelassa itselleen. Caesar tuki Crassusta, joka valittiin myos konsuliksi. [25]

Kun Pompeiuksen ja Crassuksen virkakaudet paattyivat vuonna 69 eaa. Caesar puolestaan alkoi havittelemaan poliittista uraa.[25] Caesar nimitettiin Iberian niemimaan etelarannikon mukaisesti kulkevan Hispania ulteriorin provinssin kvestoriksi. Virka ei itsessaan ollut kovin merkittava, mutta se takasi automaattisesti hanelle paikan senaatissa ja mahdollisti yhteyksien solmimisen Rooman suurimman provinssin virkamiesten kanssa.[26][27]

Myohemmin samana vuonna Caesarista tuli leski, kun hanen vaimonsa kuoli synnytykseen. Caesarin nuori tytar, Julia, jai hanen hoidettavakseen. Samana vuonna myos Caesarin tati Julia kuoli. Han suututti osan aristokraateista pitamalla edesmenneille sukulaisilleen ylistavat hautajaispuheet, huolimatta naiden sukulaisuussuhteista Cinnaan ja Mariukseen. Lisaksi tadin hautajaisissa kannettiin paarien takana Mariuksen kuvaa.[28] Caesar meni uudelleen naimisiin vuosien 68-67 eaa. aikoihin. Hanen vaimonsa Pompeia Sulla oli edesmenneen diktaattori Sullan tyttarentytar ja Sullan konsulikollega Quintus Pompeius Rufuksen pojantytar. Pompeia oli hyvin varakas, mika auttoi Caesarin unohtamaan sen, etta uuden vaimon isoisa oli tahrannut hanen setansa maineen ja aiheuttanut hanen serkkunsa kuoleman. Avioliitto edisti myos hanen poliittisia pyrkimyksiaan, silla se auttoi hanta pitamaan ylla suhteita optimaatteihin, joka oli harvainvaltaa edustanut konservatiivinen ryhmittyma senaatissa.[29][30]

Vuoden 67 eaa. aikoihin Caesar otti vastaan nimityksen Via Appian tien yllapitajana. Virkaan kuului valtatien yllapito ja myos valtatien varrella olevien palveluiden ja kaupunkien palveluiden jarjestaminen ja parantelu. Taman vuoksi viranhaltija saattoi nauttia tien varren kauppiaiden tarjoamasta rahoituksesta. Lisaksi julkisista varoista annettiin avustus tien yllapitoa varten, mutta tavallisesti summa oli liian pieni, mikali viranhaltija halusi lisata kansansuosiota kuten Caesar. Hanen omaisuutensa oli melko vaatimaton, mutta kansansuosiota kaipaavana han kaytti rahoja avokatisesti.[30]

Vuonna 65 eaa. Caesar valittiin kuruuliseksi ediiliksi, jonka tehtaviin kuului jarjestaa yleisia juhlia. Caesarin torsasi ylenmaaraisesti niita jarjestaessaan, mutta erityisesti hanen 20 vuotta aiemmin kuolleen isansa muiston kunnioittamiseksi pidetyt juhlat verottivat hanen varallisuuttaan raskaasti. Juhlan esityksissa muun muassa taisteli kuolemaan saakka 320 gladiaattoriparia, joiden haarniskat oli taottu hopeasta. Tavallisen kansan parissa Caesarin maine kasvoi, mutta han velkaantui lahes perikatoon. Hanen pelastajakseen tuli Rooman rikkaimmaksi mieheksi noussut Crassus, mutta han joutui elamaan suhteellisen vaatimattomasti. Han asui vaimonsa ja aitinsa kanssa yha Suburassa, meluisassa ja vaatimattomassa kaupunginosassa, jossa kaupusteltiin elintarvikkeita ja jossa prostituoidut myivat itseaan kadulla.[31]

Pontifex maximus

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Caesar paatti hakea pontifex maximuksen virkaa sen edellisen haltijan Caecilius Metelluksen kuoltua 63 eaa. Tama yleensa vanhempien valtiomiesten uran viimeiseksi asemaksi tarkoitettu elinikainen ylipapin virka sisalsi poliittisia riskeja. Jopa sen hakeminen saattoi merkita hanen saavuttamansa suosion kadottamista, silla virasta kilpaili myos vaikutusvaltainen ennakkosuosikki Lutatius Catulus, seka Servilius Vatia, joka oli aiemmin ollut Caesarin esimiehena Vaha-Aasiassa. Lisaksi Caesaria pidettiin liian nuorena ja maallistuneena papiston johtajaksi.[32] Virasta kayty kamppailu kaantyi kuitenkin merkitsemaan poliittista tappiota vain hanen kilpailijoilleen, joista epatoivoiseksi kaynyt Catulus yritti jopa lahjoa Caesarin. Aanestyspaivana lahtiessaan kotoaan han sanoi aidilleen "Aiti, tanaan naet minut joko ylipappina, tai hylkiona, pakolaisena!" Hanet kuitenkin valittiin ylipapiksi kansansuosion ja Cassuksen rahojen avulla. Itse uskonasioihin Caesar suhtautui hyvin valinpitamattomasti ja pragmaattisesti, ja han piti virkaa lahinna valineena, jonka avulla han saattoi saavuttaa omat poliittiset paamaaransa. Han pysyi kuitenkin tehtaviensa tasalla ja oli tyopaikallaan usein ensimmaisena aamulla, vaikka juhlavat vierasillalliset venyivat joskus yohon asti.[33] Virka toi mukanaan tyylikkaan virka-asunnon, joka sijaitsi Sacra vian varrella lahella Vestan temppelia ja Vestan neitsyiden taloa, joiden valvominen kuului Caesarin tehtaviin. [34]

Samana vuonna Roomaa oli ravistellut konsuli Marcus Tullius Ciceroa vastaan suunnattu Catilinan salaliitto, joka yltyi sisallissodaksi. Lucius Sergius Catilinan johtamaan salaliittoon osallistui useita virkamiehia, mutta Cicero oli saanut vihia kapina-aikeista jo ennen sen alkua. Catalinan poistuttua Roomasta hanen tukenaan olleita virkamiehia pidatettiin ja asetettiin tuomiolle. Tappiostaan katkera Lutatius Catulus jopa syytti Caesaria osallisuudesta salaliittoon. 5. joulukuuta senaatissa keskusteltiin salaliittolaisten tuomiosta ja Caesar piti kiihkottoman ja huolellisesti perustellun puheen, jossa han ehdotti kuolemantuomioiden sijasta elinkautisia ehdottomia vankeusrangaistuksia, jotka toteutettaisiin eri puolella Italiaa. Salaliiton kohteena ollut Cicero ei pitanyt tasta ja kutsui optimaatteihin kuuluneen Caesarin vastustajan Marcus Porcius Caton puhumaan kuolemanrangaistuksen puolesta. Puheenvuoron aikana Cato huomasi, etta Caesarille tuotiin kirje. Cato esitti uskovansa, etta Caesar kay kirjeenvaihtoa salaliittolaisten kanssa ja vaati tata esittamaan kirjeen senaatille. Caton lukiessa kirjetta aaneen paljastuikin, etta se olikin hanen oman sisarpuolensa Servilian lahettama rakkauskirje Caesarille, joka oli Servilian pitkaaikainen rakastaja. Cato paiskasi kirjeen takaisin Caesarille huutaen "Pida se, juoppolalli!" Tuomioista aanestettiin ja Caesarille kavi ilmi, etta han on jaamassa tappiolle. Han yritti estaa aanestyksen jatkamisen, mutta vartijoina toimineet equitesit ajoivat hanet ulos paljastetuilla miekoilla uhaten. Caesar pysytteli loppuvuoden senaatista ulkona, minka ansiosta Cicero sai hanesta hetkellisen eravoiton.[35]

Avioero ja politiikan kaanteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Caesar vietti vuoden 62 eaa. preettorin virassa, johon han astui 1. tammikuuta. Samana paivana han kutsui koolle julkisen kokouksen, jossa han maarasi Lutatius Catuluksen tutkittavaksi, silla Caesarin mukaan tama oli viivytellyt tehtavassaan kunnostaa Capitoliumilla oleva Juppiterin suurtemppeli. Tama oli lahinna kosto siita, etta Catulus oli aiemmin senaatissa esittanyt Caesarin olleen osallinen Catilinan salaliitossa. Seuraavaksi han esitti, etta salaliiton viimeisten jasenten kukistajaksi valittaisiin Pompeius hanen vastustajansa Ciceron sijasta. Caesarin liittolainen, kansantribuuni ja Pompeiuksen legioonankomentaja Quintus Caecilius Metellus Nepos julisti esityksen forumilla, mutta Ciceron liittolainen ja Pompeiuksen vastustaja Cato tukijoineen vesitti esityksen. Tilaisuudessa nousi lisaksi pieni mellakka. Reaktiona vakivaltaisuuksiin senaatti maarasi seka Nepoksen etta Caesarin pidatettavaksi viroistaan. Nepos palasi Pompeiuksen leiriin ja Caesar vastusti maaraysta aluksi, mutta kaansikin suuntaa vaistottuaan mahdollisuuden hyotya tilanteesta ja erosi oma-aloitteisesti mainiten yha kannattavansa esitystaan. Seuraavana aamuna hanen kotitalonsa eteen ilmaantui todennakoisesti palkattu vakijoukko, joka vaati hanen palauttamistaan preettoriksi. Caesar ilmaantui kuistilleen ja vetosi paikallaolijoihin, etta nama lopettaisivat mielenilmauksen ja hajaantuisivat. Tasta vaikuttunut senaatti piti hatakokouksen, jossa Caesaria kehuttiin arvokkaasta kaytoksesta ja hanet paatettiin kutsua takaisin virkaan.[36]

Saman vuoden kevaalla nousi skandaali, kun paljastui, etta Publius Clodius Pulcher oli naiseksi pukeutuneena salaa paassyt vain naisille tarkoitettuihin Bona Dea -palvontamenoihin, joita vietettiin Caesarin kotona taman vaimon Pompeian johdolla. Ylaluokkaiseen Claudian sukuun kuulunut Clodius oli kvestori ja senaatin jasen, mutta maineeltaan hanta pidettiin elostelijana ja oykkarina.[36] Clodius hiippaili Caesarin asunnossa, kunnes eras palvelustytoista paljasti hanet. Todennakoisesti uteliaan Clodiuksen tarkoituksenaan oli nahda palvonnat omin silmin, mutta huhut vaittivat Pompeian olevan hanen rakastajattarensa ja paastaneen hanet salaa sisalle.[37] Vaikka Caesar itse sanoi uskovansa, etta Pompeia oli syyton tapahtuneeseen, otti han kuitenkin avioeron vaimostaan. Clodiuksen oikeudenkaynnissa Caesarilta kysyttiin eron syyta, ja han vastasi: "Koska vaadin, etta vaimoni tulee olla vapaa myos pelkista epailyksistakin."[38] Kaksinaismoralismiin taipuvaisella Caesarilla puolestaan oli vuosien varrella ilmeisesti useita syrjahyppyja, muun muassa Pompeiuksen vaimon Mucian kanssa.[39] Clodius olisi saanut kuolemantuomion mikali hanet olisi todettu syylliseksi. Tuomio naytti varmalta, silla Cicero pystyi todistamaan Clodiuksen kayttamaa alibia vastaan. Crassus kuitenkin lahjoi valamiehiston ja Clodius vapautettiin aanin 31-25, minka jalkeen hanet lahetettiin Sisiliaan hoitamaan kvestorinvirkaa.[40][37]

Takaisin Hispaniaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Caesarin epamaaraiset juonittelut olivat saattaneet hanet outoon valoon optimaattien silmissa ja han halusi poistua Roomasta niin pian kuin mahdollista. Preettorina vietetyn vuoden jalkeen hanelle myonnettiin Hispania Ulteriorin provinssin prokonsulin virka, mutta Clodiuksen tapauksen kasittely viivytti virkaanastumista aina maaliskuuhun asti. Talloin esiin nousi uusi ongelma, silla Caesarille rahaa lainanneet tulivat epaluuloisiksi ja pyrkivat estamaan hanen lahtonsa kaikin keinoin. Hanen velkansa oli valtava, yli 25 miljoonaa sestertiusta. Caesarin pelastajaksi tuli jalleen Crassus, joka takasi tai sovitti raskaimmat velat maksamalla velkojille 830 talenttia, eli yli 20 tonnin verran hopeaa.[41]

Hispaniassa Caesar soti menestyksekkaasti paikallisia heimoja vastaan, ja sotilaat huusivat hanet imperaattoriksi eraan suuren taistelun jalkeen. Sotaretkellaan han sai haltuunsa suuren ryostosaaliin, josta han maksoi omia velkojaan, mutta myos osuudet sotilailleen seka lahetti suuren osan odotusten mukaisesti Roomaan. Naista ansioista Caesarille myonnettiin triumfi, voittajan paraati Rooman halki. Provinssia koetteli taloudellinen kriisi, joten siviilipolitiikassaan Caesar kerasi suosiota purkamalla 70-luvulta eaa. voimassa olleen rangaistusveron ja antamalla asetuksen, joka kielsi velkojia perimasta enempaa kuin kaksi kolmasosaa velallisen vuotuisista ansioista. Omista jattimaisista velkoistaan Caesar naytti onnistuneen hoitamaan valtaosan Hispanian vuotensa aikana. Keinoista, joilla han kerasi tarvittavan summan ei ole varmuutta. On epailty, etta han kiristi provinssin asukkailta kiskuriveroja tai ryosti sotaretkellaan myos rauhanomaisia kylia. Tama on epatodennakoista, silla hanen poliittiset vihollisensa Roomassa olisivat luultavimmin nostaneet vastaavista rikoksista halyn. Sen vuoksi on todennakoisempaa, etta Caesar kaytti hyvaksyttyja keinoja. Yksi naista oli kerayskierrokset provinssissa. Caesar saattoi pyytaa lahjoituksia itselleen varakkaalta maa-aatelilta ja liikemiehilta, jotka saattoivat olla valmiitakin maksamaan saadakseen suosiollisen kontaktin Roomaan.[42]

Caesarin Triumfi osoittautui kuitenkin ongelmaksi, koska Caesar halusi asettua ehdolle konsuliksi vuonna 59 eaa. Vaalissa oli oltava henkilokohtaisesti paikalla Rooman kaupungissa. Lain mukaan voittokulkuettaan odottava sotapaallikko ei kuitenkaan voinut astua kaupunkiin ennen sita. Taman katsottiin naet vievan hanen pyhan imperium-valtansa. Caesar pyysi poikkeuslupaa asettua ehdolle in absentia (poissa olevana), mutta Cato esti hanen anomuksensa kasittelyn senaatissa pitamalla erittain pitkan puheen. Caesar luopui triumfista ja paatti asettua ehdolle konsuliksi.[43]

Triumviraatti

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]
Caesaria esittava patsas. Plutarkhos kertoo Caesarin olleen vaaleaihoinen ja kapea kasvoiltaan. Hanen mukaansa Caesar myos karsi epilepsiasta ja toistuvista paansaryista.[44]

Caesarilla oli kansan suosio takanaan, mutta taatakseen menestyksensa han liittoutui nyt rikkaan Crassuksen ja Pompeiuksen kanssa muodostaen ensimmaisen triumviraatin. Tama oli epavirallinen liitto, jonka oli tarkoitus edistaa kaikkien osanottajien etua. Han antoi liiton vakuudeksi ainoan tyttarensa Julian Pompeiukselle vaimoksi. Crassus ja Pompeius kustansivat Caesarin kulut konsulinvaalin yhteydessa, ja Caesar taas lupasi ajaa Crassuksen ja Pompeiuksen mieleista politiikkaa.[45]

Pompeiuksella oli myos suuri kansansuosio ja paljon veteraaneja tukenaan. Tasavallan lopunaikojen sekavassa ilmapiirissa poliittisia paatoksia vauhditettiin usein vakivallalla, ja veteraanit muodostivat uskollisen tukijoukon, joka voitiin tarvittaessa mobilisoida rahinoimaan kaduilla tai aanestyksiin. Caesarin konsulikumppaniksi optimaatit saivat valituksi Marcus Calpurnius Bibuluksen. Senaatti yritti suitsia Caesarin valtaa maaraamalla hanen konsulikautensa jalkeiseksi provinssiksi eli vastuualueeksi tyhjanpaivaisen toimen "metsat ja karjapolut", joka ilmeisesti tarkoitti jonkinlaista metsanhoitajan tointa.[46]

Caesar ryhtyi tayttamaan lupauksiaan kumppaneilleen tultuaan valituksi. Han esitti senaatille Pompeiukselle mieluisen maalain, joka kuitenkin hylattiin. Niinpa Caesar vei esityksensa kansankokoukseen. Optimaattien kanssa liittoutuneet kansantribuunit kuitenkin kaatoivat lain veto-oikeudellaan. Taman seurauksena Pompeius lahetti veteraanisotilaansa mellakoimaan Forumille. Lain vastustajat heitettiin vakivalloin ulos Forumilta ja laki hyvaksyttiin. Bibulus yritti viela estaa lain voimaantulon kutsumalla senaatin koolle kotiinsa. Tama ei onnistunut, joten Bibulus vetaytyi kotiinsa eika suostunut tulemaan ulos, vaan ilmoitti odottavansa enteita. Bibuluksen olisi teknisesti ottaen pitanyt pystya estamaan lain voimaantulo, mutta (laittomasti) kukaan ei valittanyt konsulin mielipiteesta, ja nain Caesarin laki tuli voimaan. Maalaki toimi kuitenkin puutteellisesti. Sen oli tarkoitus asuttaa kyllastyneita veteraaneja ja helpottaa kaupunkikoyhaliston asemaa, mutta maanjakotoimikunnan toiminta kangerteli. Pompeiukselle kuitenkin riitti, etta hanen veteraaninsa saatiin asutettua ja tama lailla jotenkuten saavutettiin. Kun Bibulus ei hoitanut konsulintehtaviaan, Roomassa viisasteltiin, etta sen ja sen asiakirjan ovat kirjoittaneet Julius ja Caesar.[47]

Seuraavaksi saatettiin virallisesti voimaan Pompeiuksen sotaretkillaan valtakunnan itaosiin luoma hallintomalli. Crassuksen toiveesta publikaaneille palautettiin osa heidan keraamistaan tuloista hamaraperaisessa rahansiirtelyoperaatiossa. Caesarille annettiin seuraavaksi poikkeuksellinen neljan vuoden prokonsulin imperium Galliaan ja Illyriaan. Tasta seurasi yksi maailmanhistorian kuuluisimmista sotaretkista. On ironista, etta Pompeius oli nain keskeisella sijalla tapahtumaketjussa, jonka seurauksena han menetti paansa kaukaisessa Egyptissa vuosia myohemmin.[48]

Caesarin tarkeimmat taistelut.
Paaartikkeli Gallian sota

Konsulikautensa loputtua Caesar paasi viideksi vuodeksi prokonsuliksi Gallia Cisalpinaan ja Illyriaan. Han kuitenkin aloitti Gallian sodan, jossa Gallia ja osa Germaniaa liitettiin Roomaan. Kun Caesar vuonna 59 eaa. otti provinssin haltuunsa, han sai kuulla helvetialaisten aikeista kulkea Roomalle kuuluvien alueiden lapi. Helvetialaiset olivat joutuneet liikkeelle germaaniheimo sveebien luoman paineen vuoksi. Caesar katsoi hetkensa tulleen. Han viivytteli ensin vastausta helvetialaisten lapikulkupyyntoon. Kun turhautuneet helvetialaiset yrittivat tulla alueelle vakisin, Caesar kokosi heti yhteen saatavilla olevat joukot ja aloitti taistelun. Caesarin omien propagandaksi tarkoitettujen sanojen mukaan 370 000 vastustajasta (joihin kuului naisia ja lapsia) vain 130 000 selvisi taistelusta hengissa. Samalla han kulki armeijoineen pitkalle Rooman alueiden ulkopuolelle. Vieras armeija luonnollisesti vihastutti monia itsenaisia gallialaisheimoja. Caesarin voitto heratti huomiota myos Roomassa.[49]

Seuraavaksi Caesar hyokkasi sveebien kimppuun, joita vastaan gallialaisheimot olivat pyytaneet Caesarilta apua. Vuonna 57 eaa. Caesar loi belgit, jotka olivat koonneet armeijaa roomalaisten aiheuttaman uhan varalle. Seuraavana vuonna Caesar joutui lahettamaan joukkojaan ympari Galliaa kukistamaan pienempia kapinayrityksia. Muun muassa Crassuksen poika Publius Crassus lahetettiin Akvitaniaan ja Decimus Junius Brutus Albinus, sittemmin Caesarin murhaaja, lahetettiin kukistamaan rannikolla elavia veneteja. Lopulta monet heimot saatiin kukistettua ja Roomaan lahetettiin satoja tuhansia vankeja orjiksi.[49]

Silta Reinilla ja retki Britanniaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]
Roomalaisten Reinin yli rakentama silta.

Vuonna 56 eaa. Caesar sopi Crassuksen ja Pompeiuksen kanssa, etta hanen prokonsulikauttaan jatkettaisiin ja etta Crassus ja Pompeius valittaisiin konsuleiksi seuraavana vuonna. Crassuksen tuli saada konsulikautensa jalkeen provinssikseen Syyria ja Pompeiuksen Hispania. Taman jalkeen Caesar palasi joukkojensa pariin valmistelemaan hyokkaysta Britanniaan. Mutta ennen sita han joutui taistelemaan germaaneja vastaan, jotka olivat ylittaneet Reinin. Lyotyaan Galliaan hyokanneet germaanit Caesar paatti rakennuttaa sillan Reinin yli. Tarkoituksena oli nayttaa "barbaareille", kuinka mahtava Rooman armeija oli. Pian sillan valmistuttua laheiset heimot lahettivat panttivankeja Caesarille. Saatuaan nain selustansa suojattua Caesar lahti kahden legioonan voimin Britanniaan. Vaikka roomalaiset loivatkin paikalliset heimot, oli heidan palattava sen jalkeen, kun heidan laivastonsa vaurioitui myrskyssa. Vuonna 54 eaa. Caesar teki uuden yrityksen 800 laivan voimin, mutta tamakaan hyokkays ei tuottanut pysyvia tuloksia. Samana vuonna Caesarin tytar Julia kuoli synnytyksen yhteydessa. Seuraavana vuonna Crassus sai surmansa sodassa parthialaisia vastaan. Pompeiuksen ja Caesarin valit viilenivat, ja Pompeius menikin naimisiin Caesarin vihamiehen, Metellus Scipion, tyttaren kanssa.[50]

Vuonna 52 eaa. Galliassa syttyi suuri kapina eraan nuoren gallialaispaallikon, Vercingetorixin, johdolla. Moninaisten vaiheiden jalkeen Caesar sai Vercingetorixin ja taman 80 000 sotilasta piiritettya Alesian kaupunkiin. Alesian piiritys on eras sotahistorian kuuluisimmista piirityksista. Caesar rakennutti kaupungin ymparille muureja ja vallihautoja, joiden tarkoitus oli pitaa gallit kaupungissa. Piiritysrenkaan ymparille rakennettiin myos ulospain suuntautuvia puolustusasemia estamaan Vercingetorixin veljen johtamien liittolaisten paasy kaupunkiin ja sita piirittavien roomalaisten kimppuun. Vaikka liittolaiset yrittivatkin murtaa roomalaisten saartorenkaan, saivat roomalaiset lopulta heidat lyotya. Vercingetorixin oli pakko antautua.[49]

Roomassa jarjestettiin Caesarin Alesiassa saaman voiton kunniaksi kahdenkymmenen paivan supplicatio-juhla. Sota jatkui kuitenkin yha, koska yksittaiset heimot jatkoivat vastarintaa. Viimein vuonna 50 eaa. merkittavat kapinat oli saatu kukistettua. Caesarin menestys oli kuitenkin aiheuttanut naraa Roomassa, jossa epailtiin menestyksekkaan sotapaallikon pyrkivan Rooman kuninkaaksi. Sodan loputtua poliittisen tilanteen karjistyminen oli vaistamatonta.[49]

Kansalaissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]
Caesaria esittava patsas Vatikaanin museossa Roomassa. Tarinan mukaan Caesar tapasi kammata tukkansa eteenpain peittaakseen vetaytyvan hiusrajansa.
Paaartikkeli: Julius Caesarin kansalaissota

Gallian sota kasvatti Caesarin mainetta Roomassa nopeasti. Tama kasvatti myos hanen vastustajiensa epailyja. Caesaria oli yritetty saada palaamaan Roomaan jo 51 eaa. Lopulta vuonna 50 eaa. Caesar maarattiin palaamaan Roomaan, koska hanen virka-aikansa prokonsulina oli ohi. Lisaksi senaatti kielsi hanta asettumasta ehdolle konsuliksi poissa olevana. Caesar tiesi, etta hanet eliminoitaisiin Roomassa ilman konsulin aseman tuomaa immuniteettia. Samalla Pompeiuksen, joka oli ainoa henkilo, joka olisi voinut auttaa Caesaria, edut olivat yha selvemmin ristiriidassa Caesarin etujen kanssa. Erimielisyyksia soviteltiin kiivaasti mutta tuloksetta. Tilanne senaatissa karjistyi, kun Caesarin tukijat vaativat, etta valtatasapainon sailyttamiseksi myos Pompeiuksen olisi luovuttava legioonistaan. Vuoden 49 eaa. tammikuussa senaatti hylkasi Pompeiuksen tuella Caesarin viimeisen sovintoehdotuksen. Senaatti antoi senatus consultum ultimum -paatoksen, jossa konsuleita ja muita valittuja virkamiehia vaadittiin suojelemaan tasavaltaa Caesarilta.[43]

Caesar oli jattanyt suurimman osan armeijastaan Galliaan, kun han oli yhden legioonan voimin tullut Ravennaan tarkkailemaan tilanteen kehitysta Roomassa. Senaatti uskoi, ettei han nain vahilla joukoilla pystyisi tekemaan mitaan. 10. tammikuuta Caesar sai tiedon senaatin paatoksesta. Caesar oli jo aiemmin lahettanyt VIII ja XII legioonille kaskyn matkustaa Italiaan.[49] Han vaati nyt luonaan ollutta XIII legioonaansa puolustamaan paallikkonsa mainetta ja arvovaltaa ja marssi taman jalkeen kohti provinssinsa rajaa, jonka muodosti pieni Rubikonjoki. Gallian ja Rooman rajana toimineen joen rannasta tuli nayttamo, jonka tapahtumat on kirjattu historiaan symboliarvonsa vuoksi. Sillalla Caesar piti puheen, jossa han sanoi Galliaan jaamisen merkitsevan vaaraa itselleen, kun taas askel eteenpain merkitsisi vaaraa koko Rooman valtakunnalle. Plutarkhos kertoo paikalle ilmestyneen huilua soittavan yliluonnollisen henkiolennon, joka soitollaan ja teoillaan kehotti paikallaolijoita jatkamaan kohti Roomaa. Todellisuudessa henkiolennon sijasta kiihottajana toimi todennakoisesti yksi Caesarin upseereista. Taman jalkeen Caesarin kerrotaan lausuneen naytelmakirjailija Menandrosta lainaten kreikaksi "Anerriphtho kubos" (Anerriftho kybos), "Lentakoon noppa".[51] Historioitsija Suetonius esittaa lauseen latinaksi "Iacta alea est", "Arpa on heitetty" (nykyisin usein muodossa "Alea iacta est"). Peraantyminen ei ollut mahdollista, silla Caesar tiesi hyvin, etta rajajoen ylitys Italiaan aseistetun legioonan johtajana oli vihamielinen ele Rooman valtiota vastaan.[52]

Italiasta Egyptiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Caesarin saapuessa Italiaan Pompeiuksella oli siella kaksi legioonaa ja kutsunnat kaynnissa. Pompeiuksen legioonat olivat kuitenkin epaluotettavia ja uusista joukoista ei ollut vastusta Caesarin kokeneille sotilaille. Caesar pystyi etenemaan lahes ilman vastarintaa. Caesarin viholliset pakenivat Roomasta.[53] Taitava sotapaallikko Pompeius ymmarsi, ettei han kyennyt enaa puolustamaan Italiaa ja paatti vetaytya Kreikkaan hankkimaan vahvistuksia. Pompeius vei mukanaan myos joukon Caesaria vastustaneita senaattoreita ja virkamiehia.[54] Kaikki eivat kuitenkaan lahteneet. Esimerkiksi Cicero oli siirtynyt Formiaehen. Matkallaan Roomaan Caesar pysahtyi siella ja koetti taivutella Ciceron palaamaan Roomaan, koska tama oli arvostettu henkilo senaattorien joukossa. Cicero kirjoitti myohemmin ystavalleen, etta Caesar ei ollut ilahtunut hanen vastauksestaan.[55]

Kun Caesar saapui Roomaan, han ryosti valtion vararahaston sotimisensa rahoittamiseen. Hanet valittiin diktaattoriksi. Vain yhdentoista paivan paasta han luopui diktaattorinvallasta ja tyytyi konsulin arvoon. Kun Caesarin Gallian legioonat saapuivat, han lahti yhdeksan legioonan voimin Hispaniaan, jonne Pompeius oli jattanyt seitseman legioonaa. Kukistettuaan Hispanian legioonat miltei verettomassa kampanjassa Caesar palasi lyhyeksi aikaa Italiaan, ennen kuin jatkoi matkaansa Kreikkaan kahdeksan legioonan kanssa. Caesar ja Pompeius kohtasivat 10. heinakuuta 48 eaa. Dyrrhakhionin taistelussa. Caesar oli vahalla havita, mutta hanen onnistui peraantya Thessaliaan, jossa han kukisti Pompeiuksen Farsaloksen taistelussa.[49] Taistelun jalkeen Pompeius pakeni itaan ja suuri osa hanen joukoistaan antautui Caesarille. Kun uutiset ratkaisevasta voitosta saapuivat Roomaan, Caesaria kannattaneet juhlivat. Ilohuutoihin yhtyivat myos seka Pompeiuksen kannattajat etta yleensa Caesaria vastustaneet, joskin vastentahtoisesti ja tulevaisuudeestaan huolehtien, silla Caesarilla oli runsaasti vakoojia ja ilmiantajia Roomassa. Hanet nimitettiin diktaattoriksi uudelleen, mutta sen sijaan, etta Caesar olisi palannut Roomaan juhlimaan han jatkoi Pompeiuksen metsastamista ja lahetti sijaishallitsijakseen Italian kuvernooriksi nimittamansa Marcus Antoniuksen. Uusi valta ei sujunut ilman ongelmia, silla Marcus Antonius keskittyi lahinna ylelliseen elamaan ja huolehtimaan oman varallisuutensa kartuttamisesta. [56]

Pompeius etsi turvapaikkaa Egyptista. Tama huolestutti lapsikuningas Ptolemaios XIII:n neuvonantajia, silla he eivat halunneet Egyptista Rooman sisallissodan uutta nayttamoa, joten he paattivat salamurhauttaa hanet. Ptolemaioksen armeijaan loikanneet Pompeiuksen omat upseerit surmasivat hanet rantautumisen yhteydessa. Caesarin saapui Egyptiin 35 sotalaivasta ja 4 000 miehesta koostuvan kaartin kanssa. Vastaanottotilaisuudessa Pompeiuksen upseerit ojensivat hanelle entisen komentajansa palsamoidun paan ja taman sinettisormuksen odottaen kiitosta, mutta sen sijaan Caesar kauhistui nahtyaan aiemman ystavansa ja kaltaisensa roomalaisen suurmiehen jaannokset. Plutarkhoksen mukaan Caesar itki tilaisuudessa, mutta han otti kuitenkin vastaan Pompeiuksen sormuksen.[57]

Aleksandrian sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Egyptin tilanne oli Caesarin saapuessa epavakaa. Sijaishallitsijansa Potheinoksen ohjaama Ptolemaios oli parhaillaan sodassa aikaisemman hallitsijakumppaninsa ja siskonsa Kleopatra VII:n kanssa, jonka han oli onnistunut ajamaan pois maasta. Kleopatra oli kuitenkin palannut vaatimaan oikeuttaan valtaistuimeen johtaen uutta armeijaa. Caesar paatti ryhtya sovittelijaksi ja otti majapaikakseen kuninkaan palatsin Aleksandriassa, vaikka hanella ei ollut edes kokonaista legioonaa mukanaan. Han nosti itsensa tuomarin asemaan ja vaati, etta seka Ptolemaioksen etta Kleopatran tulisi esittaa valtavaatimuksensa suoraan hanelle. Egyptilaiset eivat yleensa olleet ollenkaan tyytyvaisia Caesarin imperialistiseen kayttaytymiseen ja osoittivat voimakkaasti mieltaan hanta vastaan, mutta kun Kleopatra kuuli Caesarin vaatimuksesta, han paatti turvautua rohkeaan juoneen. Han salakuljetutti itsensa kaarittyna sisilialaisen kauppiaan Apollodoruksen koristeelliseen lahjamattoon. Matto avattiin palatsissa Caesarin edessa ja yllatyksena roomalaiselle esiin pomppasi 21-vuotias viehatysvoimainen kuningatar.[58] Kleopatran tempaus miellytti 52-vuotiasta Caesaria suuresti. Han loysi Kleopatrasta monia yhtalaisyyksia itseensa, silla nuoresta iastaan huolimatta Kleopatra oli korkeasti oppinut ja alykas, seka lisaksi hyvin maaratietoinen ja kunnianhimoinen. Caesar teki paatoksensa saman paivan aikana: Kleopatra sai takaisin hallitsijuutensa Ptolemaioksen kanssa ja sisaruspari vihittaisiin nimelliseen avioliittoon egyptilaisen kuninkaallisen tavan mukaan. Paatoksenteon jalkeen Caesarista ja Kleopatrasta tuli nopeasti lemmenpari.[59]

Caesar oli ensimmainen ihminen, joka kuvattiin Rooman tasavallan kolikossa jo elinaikanaan.

Paatos ei tyydyttanyt kaikkia osapuolia. Potheinos ja Ptolemaios karkasivat palatsista, nostattivat mellakoita ja lietsoivat vastarintaa. Aleksandrian kuninkaallinen palatsi joutui pian piiritetyksi. Ptolemaioksen vastustus sinetoi Caesarin ja Kleopatran liittolaisuuden.[60] Caesarin avuksi riensi lopulta hanen liittolaisensa Mithridates Pergamonilainen ja muita roomalaisille uskollisia joukkoja.[61] Heidan avullaan Caesar sai lyotya Ptolemaioksen joukot niin merella kuin maalla. Sisallissota ratkesi Niilin taistelussa ja pakoon ajettu Ptolemaios kuoli tapaturmaisesti. Caesar asetti Kleopatran valtaistuimelle. Kleopatra meni myos tavan mukaan naimisiin nuoremman veljensa Ptolemaios XIV:n kanssa. Vaikka Caesarilla oli yha vastustajia Egyptissa, Kleopatra houkutteli Caesarin jaamaan lomalle, kaksi kuukautta kestaneelle Niilin ylajuoksulle suuntautuneelle jokiristeilylle. Loman jalkeen Caesar palasi Roomaan jattaen taakseen avioliittoa toivoneen Kleopatran, joka synnytti pian pojan, Ptolemaios XV:n. Kuningatar nimesi Caesarin pojan isaksi, mita tama ei koskaan julkisesti tunnustanut.[62]

Kansalaissodan loppu

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Caesarin poissa ollessa hanen vastustajansa olivat taas alkaneet toimiin. Samalla myos Rooman vanhan vihollisen Pontoksen kuninkaan Mithridates VI:n poika Farnakes oli hyokannyt Roomaa vastaan. Caesar murskasi Farnakeen joukot Zelan taistelussa taydellisesti. Yksi paatekija tahan oli Farnakeen joukkojen virheellinen taistelutaktiikka: he hyokkasivat maelle leiriytyneiden roomalaisten kimppuun ylamakeen. Taistelun jalkeen han tiettavasti kirjoitti ystavalleen "Veni, vidi, vici" (Tulin, nain, voitin),[63] tarkoittaen taistelun suhteellista helppoutta.[49]

Palattuaan vahaksi aikaa Roomaan Caesar matkusti Afrikkaan, jonne hanen vastustajansa olivat kokoontuneet. Vuonna 46 eaa. Caesar kukisti Cato nuoremman ja Metellus Scipion joukot Thapsuksen taistelussa. Pompeiuksen pojat Gnaeus Pompeius ja Sextus Pompeius pakenivat Hispaniaan, jonne Caesar saapui vuoden 46 eaa. joulukuussa. Vuoden 45 eaa. maaliskuussa joukot kohtasivat Mundan taistelussa. Vihollisella oli hyvat asemat, ja Caesarin vasyneet sotilaat niskuroivat. Vasta pitkan ja verisen taistelun jalkeen saivat Caesarin joukot heidat kukistettua.[49]

Caesar palasi Italiaan syyskuussa 45 eaa. Senaatti ei enaa vastustanut Caesaria, ja han armahtikin melkein kaikki entiset vihollisensa. Palatessaan Roomaan Caesar luopui neljannesta konsulikaudestaan, jonka aikana han oli toiminut konsulina yksinaan. Senaatti kuitenkin teki Caesarista elinikaisen konsulin. Han sai myos vallan paattaa provinssien maaherrojen viroista; tata ennen ne oli valittu arvalla. Caesarin syntymakuukausi Quintilis nimettiin uudelleen hanen mukaansa Iuliukseksi (heinakuu). Hanelle annettiin myos arvonimi pater patriae (isanmaan isa). Vuonna 44 eaa. Caesarista tehtiin elinikainen diktaattori, dictator perpetuus. Jotkut Rooman asukkaista alkoivatkin kutsua Caesaria kuninkaaksi. 15. helmikuuta Lupercalia-juhlan aikana Marcus Antonius yritti asettaa diadeemin Caesarin paahan. Caesar kuitenkin hylkasi taman tarjouksen ja julisti, ettei halunnut kuninkaaksi.[64]

Kuninkaaksi julistautuminen oli pahinta, mita Caesar olisi voinut tehda, silla tasavaltalaisuudestaan ylpeat roomalaiset olivat erittain epaluuloisia kaikkien kuninkuuden tavoittelijoiden suhteen. Perinteista diktaattorin virkaa karsastettiin selvasti vahemman. Kansa puhkesikin suosionosoituksiin, kun Caesar kieltaytyi diadeemista.[65]

Huhtikuussa 44 eaa. Caesar aikoi lahtea sotaretkelle Parthiaa vastaan aikeinaan kostaa Crassuksen tappio. Caesar oli aina enemman sotapaallikko kuin poliitikko, ja han oli nopeasti kyllastynyt paakaupungin elamaan. Hanen vastustajansa paattivat, etta heidan oli toimittava ennen Caesarin matkaanlahtoa, jos he aikoivat koskaan paasta hanesta eroon.[66]

Vincenzo Camuccinin maalaus Caesarin murhasta, 1798.
Keskiaikaista kuvitusta Ovidiuksen Muodonmuutoksiin. Caesar muuttuu kuvassa murhan jalkeen jumalaksi.

Gaius Julius Caesarin viimeinen paiva alkoi tyypilliseen tapaan 15. maaliskuuta 44 eaa. Oli maaliskuun idus, joten Caesar osallistui tapansa mukaisesti senaatin kokoukseen. Kirjailijat kertovat paivan alun olleen taynna huonoja enteita, muun muassa etruski haruspeksi Spurinna oli kuulemma vihjaillut Caesarin viimeisen paivan tulleen.[67]

Senaatissa alun uhriseremonioiden jalkeen han asettui paikalleen kultaiselle tuolille senaatin suuressa kokoontumissalissa, kuten useasti aiemminkin. Caesar ei kuitenkaan aavistanut, etta lukuisten senaattorien joukossa oli jo pitkaan kytenyt ajatus diktaattorin murhasta ja vanhan hallitustavan palauttamisesta. Han ei myoskaan nain ollen tiennyt sita, etta murhan ajankohdaksi oli valittu juuri tuo paiva, 15. maaliskuuta, senaatin kokoontuessa.[68] Senaatin kokous pidettiin tuolloin Pompeiuksen kuuriassa.[69]

Caesarin istuuduttua paikalleen salissa alkoi joukko senaattoreita liikehtia hanta kohti. Naiden miesten joukossa oli myos useita, joita Caesar piti hyvina ystavinaan. Jarkytys olikin suuri, kun miehet, joiden joukossa muun muassa Brutus ja Cassius seisoivat, vetivat tikarinsa esiin ja hyokkasivat kohti Caesaria. Ensimmainen lukuisista tikariniskuista, joko Cassiuksen tai Cascan, osui Caesarin kurkkuun. Caesarilla ei ollut asetta mukanaan eika han tavannut kayttaa henkivartijoita, mutta han yritti kamppailla hyokkaajia vastaan teravalla kirjoitinpuikollaan.[70]

Pian Caesar kuitenkin tajusi ymparilleen keraantyneiden vihollisten ylivoiman. Han oli joutunut loukkuun senaatin saliin eika voinut paeta minnekaan. Caesar ehti saada lukuisia tikariniskuja ennen kuin lyyhistyi maahan entisen ystavansa ja vihollisensa Pompeiuksen patsaan juureen. Viimeisilla hetkillaan han veti voitettuna toogansa paansa yli ja lakkasi tekemasta vastarintaa. Jokainen salaliittolainen iski Caesaria tikarillaan, ja nama 23 haavaa koituivat nopeasti hanen kuolemakseen.[71]

Dramatisoitu nakemys Julius Caesarin murhasta. Karl von Pilotyn maalaus vuodelta 1865.

Murhaajien julkilausuttuna motiivina oli pyrkimys palauttaa tasavaltainen hallitusmuoto Caesarin yksinvallan sijaan. Murhaajien on kuitenkin arveltu pyrkineen parantamaan ennen muuta senaattorisaadyn Caesarin aikana heikentynytta asemaa. Yksi murhaajista oli Caesarin adoptoima Marcus Junius Brutus Albinus, jolle Caesar oli avannut tien menestykseen. Murhaajien joukossa oli monia, jotka Caesar oli armahtanut ja joiden uraa han oli edistanyt. Rooman politiikassa liittolaissuhteet kuitenkin vaihtuivat nopeasti, Caesar tiesti taman varsin hyvin, tyytymattomyys Caesarin kopeaan kaytokseen lienee ollut laajalle levinnytta.[72]

Caesarin lausumista viimeisista sanoista on monta eri versiota. Kreikkalaista kulttuuria ihaillut Caesar lienee lausunut taman alun perin kreikaksi, kuten useimmat muistakin lentavista lauseistaan. Suetonius kertoo niiden olleen "kai su teknon;" (kai sy teknon?, sinakin poikani?). William Shakespearen naytelmassa Julius Caesar viimeiset sanat ovat "Et tu, Brute" (Sinakin Brutukseni). Talle versiolle ei ole mitaan historiallista lahdetta ja se on todennakoisesti Shakespearen keksintoa. Caesarin kerrotaan sanoneen myos: "Sed ista vis est!" ("Tamahan on vakivaltaa!"), kun han ensimmaisen kerran tajusi senaattorien aikeet.[68]

Caesar oli naimisissa kolme kertaa. Ensimmainen vaimo, Lucius Cornelius Cinnan tytar Cornelia Cinnilla, kuoli synnytyksessa. Toisesta vaimostaan, Lucius Cornelius Sullan lapsenlapsesta Pompeia Sullasta, Caesar erosi. Caesarin kolmas vaimo oli Calpurnia, Lucius Calpurnius Pison tytar.[73]

Caesar sai Cornelia Cinnillan kanssa tyttaren, Julian. Testamentissaan Caesar myos adoptoi Gaius Octaviuksen, josta tuli nain Gaius Julius Caesar ja sittemmin pitkien sotien jalkeen Rooman ensimmainen keisari nimella Augustus.[74]

Egyptin kuningattaren Kleopatra VII:n vaittaman mukaan Caesar olisi ollut hanen poikansa, ja myohemman Egyptin kuningas Ptolemaios XV:n, isa. Tahan viitaten Ptolemaiosta kutsuttiin jopa nimella Caesarion (kreikkalaisittain Kaisarion, oik. Ptolemaios XV Filopator Filometor Kaisar). Ptolemaioksen syntymapaivasta on jaanyt todisteeksi taman hautakivi, jossa syntymapaivaksi ilmoitetaan 23. kesakuuta vuonna 47 eaa. nykyisen ajanlaskun mukaan. Mikali syntymapaiva pitaa paikkansa Caesarin isyys jaa melko epatodennakoiseksi. Ptolemaioksen syntyman aikaan Caesar oli 53-vuotias, kolmatta kertaa naimisissa ja hanella oli ollut vuosikymmenten aikana useita rakastajattaria, mutta tytartaan lukuun ottamatta Caesar oli ollut hedelmaton koko elamansa ajan. Taman vuoksi pojan syntyminen nopeasti lyhyen tuttavuuden aikana on biologisesti katsoen epatodennakoista. Lisaksi Kleopatralla saattoi olla muitakin motiiveja ilmoittaa Caesar poikansa isaksi, silla Caesar oli tuolloin Rooman ja koko Valimeren alueen mahtavin mies. Hanen isyytensa toi seka Ptolemaiokselle etta Kleopatralle hallinnollista ja poliittista uskottavuutta, oli se sitten todellinen tai pelkastaan nimellinen. Marcus Antoniuksen senaatille kertoman mukaan Caesar oli jopa tunnustanut Ptolemaioksen isyyden lahimmille ystavilleen. Tamakaan ei viela varmista isyytta, silla puheillaan Caesar saattoi vain pyrkia vahvistamaan kuvaa viriiliydestaan ja Kleopatran suhteen han saattoi tehda sen turvallisesti, silla hanen ei voitu odottaa avioituvan kenenkaan muun kuin roomalaisen kanssa.[75]

Antiikin lahteissa mainitaan myos usein, etta Caesarilla oli homoseksuaalisia suhteita, yksi naista olisi ollut Bithynian kuningas Nikomedes IV:n, jonka hovissa Caesar oli nauttinut kestiystavyytta nuorena miehena. Caesaria tiettavasti pilkattiin pitkaan taman jalkeen "Bithynian kuningattareksi". Homoseksuaaliset suhteet olivat antiikin maailmassa erilaisessa asemassa kuin myohempina aikoina kristillisessa maailmassa, ja etenkin ylaluokan keskuudessa ja Kreikassa niiden katsottiin olevan normaaleja. Epasopivana pidettiin kuitenkin ylhaisen miehen esiintymista alisteisessa tai feminiinisessa roolissa homoseksuaalisessa suhteessa, niin kuin Caesarin vaitettiin nuoruudessaan tehneen.[76]

Jalkivaikutuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]
Julius Caesarin patsas Forum Romanumin laidalla.

Caesar on yksi parhaiten tunnetuista antiikin Rooman hahmoista: "poikkeusyksilo", jonka toimet niin hyvassa kuin pahassakin ovat vaikuttaneet pitkaan. Sotapaallikot, valtiomiehet ja diktaattorit ovat usein tutkineet, ihailleet tai yrittaneet jaljitella hanen toimintaansa. Yhdysvaltojen kouluissa Caesarin teoksia on kaytetty latinan lukemistona 1700-luvun loppupuolelta asti, ja ainakin alkuvaiheessa teosvalinnalla oli myos poliittisia motiiveja.[77]

Eras nakyva jalki Caesarista on ajanlaskussa, jossa heinakuun nimi on edelleen useilla kielilla johdos nimesta Julius.[78] Lisaksi hanen Egyptista mukanaan tuoma kalenteriuudistuksensa oli varsin pysyvaa laatua.[79]

Caesarista on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja naytelmia, tunnetuimpana William Shakespearen naytelma Julius Caesar. Caesaria on kaytetty myos nykyisessa populaarikulttuurissa, kuten elokuvissa ja sarjakuvissa, ehka kuuluisimpana esimerkkina Asterix seikkailee -sarjassa, jossa han toimii antagonistina. Elokuvasovitukset ovat yleensa perustuneet Shakespearen naytelmaan. Ensimmainen naista tehtiin jo vuonna 1908, ja yksi tunnetuimmista lienee vuoden 1953 versio, jossa Marlon Brando naytteli Marcus Antoniusta.[80] Vuosina 2005-2007 ilmestyi HBO:n televisiosarja Rooma, joka kuvaa muun muassa Caesarin ja hanen lahipiirinsa elamaa Gallian valloituksesta eteenpain.[81][82]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Caesarin oma tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Omana elinaikanaan Caesaria pidettiin yhtena Rooman taidokkaimmista puhujista ja proosakirjailijoista; jopa Cicero arvosti Caesarin tyylia. Caesarin tunnetuimpia teoksia olivat hanen tadistaan laatima hautapuheensa seka Anticato, joka oli vastine Cicerolle. Caesar laati myos kielitieteellisia teoksia. Valitettavasti suurin osa Caesarin teoksista on kadonnut. Caesarin nimissa sailyneesta kirjallisuudesta Commentarii de bello Gallico (Gallian sota) ja Commentarii de bello civile (Sisallissota) ovat varmuudella hanen laatimiaan. Gallian sodan viimeinen kirja on Caesarin alaisen Aulus Hirtiuksen kirjoittama. Caesarin nimiin on myos pantu De bello Hispaniensi (Espanjan sodasta) ja De bello Africo (Afrikan sodasta), mutta ne ovat jonkun muun kirjoittamia. Hirtius kirjoitti viela teoksen De bello Alexandrino (Aleksandrian sodasta).[83]

Caesarin paateos De bello Gallico on suomennettu:

  • Caesar, Gaius Julius: Gallian sota. ((Commentarii de bello Gallico.) Suomentanut ja selityksilla varustanut Gunnar Rancken. 4. painos. 1. painos 1949 Kariston klassillisessa kirjastossa) Hameenlinna: Karisto, 2000. ISBN 951-23-2445-8
C. Iulii Caesaris quae extant, 1678

Antiikin muut lahteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]

Julius Caesarista ja tasavallan ajan lopusta on sailynyt antiikin ajoilta suhteellisen runsas lahdeaineisto.

Suetonius ja Plutarkhos kirjoittivat kummatkin Caesarin elamakerran. Myos Dio Cassius ja Appianos kasittelevat historianteoksissaan Caesaria. Historiankirjoituksen lisaksi keskeisen tarkeita lahteita ovat Marcus Tullius Ciceron laatimat oikeuspuheet seka hanen kirjekokoelmansa.[84]

  1. | a b Caesarin syntymavuodesta on kiistelty. Jotkut tutkijat ovat vaittaneet syntymavuodeksi 101 tai 102 eaa., sen perusteella minka ikainen Caesar tullessaan valituksi eri virkoihin, mutta vuodesta 100 eaa. on tutkijoiden keskuudessa konsensus. Samoin osa tutkijoista suosii syntymapaivaksi 12. heinakuuta,[1] mutta suurin osa esittaa paivaksi 13. heinakuuta.[2][3]
  2. | Johtuen latinan aantamisen muutoksista ajan kuluessa nimen aantaminen vaihtelee. Yleisin muoto suomessa lienee /'julius 'ke:s:ar/. Nimen alkuperainen lausuminen oli todennakoisesti lahempana muotoa /'ga:ius 'ju:lius 'kaisar/. Vanhastaan muiden kielten vaikutuksessa suomessa on esiintynyt myos c:n lausumista s:na.
  • Billows, Richard A.: Julius Caesar: the colossus of Rome. Routledge, 2009. ISBN 0-203-41276-1
  • Castren, Paavo, Leena Pietila-Castren: Antiikin kasikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
  • Crompton, Samuel Willard: Julius Caesar. Chelsea House Publishers, 2003. ISBN 0-7910-7220-7
  • Fuller, J. F. C.: Julius Caesar: Man, Soldier and Tyrant. Wordsworth Editions Ltd, 1998. ISBN 1-85326-692-2
  • Goldsworthy, Adrian: Caesar. ((Caesar: The life of a colossus, 2006.) Suomentanut Heikki Tiilikainen) Helsingissa: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7354-2
  • Griffin, Miriam (toim.): A Companion to Julius Caesar. John Wiley & Sons, 2009. ISBN 9781444308457
  • Kamm, Anthony: Julius Caesar - A Life. Routledge, 2006. ISBN 9780415364157
  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita 1-2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9
  • Ward, Allen M.; Heichelheim, Fritz M.; Yeo, Cedric A.: History of the Roman People. Routledge, 2016. ISBN 9781315511207
  1. | Griffin (toim.), s. 16
  2. | Goldsworthy, s. 30
  3. | Ward, Heichelheim & Yeo, s. 194
  4. | Meret (Bochum) Strothmann: Kaiser (Caesar, Emperor). Brill's New Pauly, 1.10.2006. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  5. | Caesar and Kaiser are synonyms thesaurus.plus. Viitattu 3.3.2021. (englanti)
  6. | Crompton 2003, s. 12
  7. | Billows 2006, s. 31
  8. | a b c Kamm 2006, s. 20
  9. | Kamm 2006, s. 20-23
  10. | Crompton 2003, s. 12-14
  11. | Billows 2006, s. 34-35
  12. | Billows 2006, s. 46-47
  13. | Billows 2006, s. 46-48
  14. | Jona Lendering: Gaius Julius Caesar Livius.org. Arkistoitu 15.7.2008. Viitattu 29. toukokuuta 2007.
  15. | Kamm 2006, s. 30-31
  16. | Billows 2006, s. 46-48, 53-54
  17. | Billows 2006, s. 57
  18. | Goldsworthy 2006, s. 71-74
  19. | Goldsworthy 2006, s. 82
  20. | Kamm 2006, s. 33
  21. | Huom. Kreikkalainen talentti oli 26.2 kiloa painava hopearaha.
  22. | Plutarkhos, 2.1
  23. | a b Kamm 2006, s. 34
  24. | Billows 2009 s. 64-65
  25. | a b Kamm 2006 s. 36-38
  26. | Billows 2009 s. 79
  27. | Plutarkhos, 6.1
  28. | Plutarkhos, 5.2
  29. | Kamm 2006 s. 39
  30. | a b Billows 2009 s. 81
  31. | Kamm 2006 s. 41, 45
  32. | Crompton 2003 s. 23-24
  33. | Kamm 2006 s. 44-46
  34. | Billows 2006 s. 93
  35. | Kamm 2006 s. 46-47
  36. | a b Kamm 2006, s. 48-50
  37. | a b Billows 2009, s. 101-102
  38. | Crompton 2006, s. 25
  39. | Plutarkhos, 9.1-10.11
  40. | Kamm 2006, s. 51-52
  41. | Billows 2009, s. 102-103
  42. | Billows 2009, s. 103-104
  43. | a b Plutarkhos, 13.1-2
  44. | Plutarch: The Life of Julius Caesar 17, p. 483.
  45. | Plutarkhos, 14.1-7
  46. | Suetonius, 19.1-2
  47. | Suetonius, 20.2
  48. | Suetonius, 24.1
  49. | a b c d e f g h J. F. C. Fuller: Julius Caesar: Man, Soldier and Tyrant. Wordsworth Editions Ltd, 1998. ISBN 1-85326-692-2 lahde tarkemmin?
  50. | Plutarkhos, Pompeius, 55.1
  51. | Plutarkhos, 32.8
  52. | Kamm 2006, s. 1, 100 & Goldsworthy 200, s. 378
  53. | Fuller s. 180-184
  54. | Jona Lendering: Gaius Julius Caesar - Civil wars (51-47) livius.org. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 23.3.2009. (englanniksi)
  55. | Marcus Tullius Cicero, Michael Grant: Cicero - Selected works, s. 81. Penguin Classics, 1960. ISBN 9780140440997 (englanniksi)
  56. | Kamm 2006 s. 110-118; Billows 2009 s. 220-225
  57. | Kamm 2006 s. 117-118; Billows 2009 s. 223-224
  58. | Plutarkhos, 48.1
  59. | Kamm 2006 s. 118; Billows 2009 s. 226; Crompton 2003 s. 80-82
  60. | Crompton 2003 s. 80-82
  61. | Josephus, Juutalaissodan historia, 1.187-192
  62. | Kamm 2006, s. 116-121
  63. | Plutarkhos, 50.3
  64. | Plutarkhos, 61.5
  65. | Plutarkhos, 61.6
  66. | Plutarkhos, 58.6
  67. | Suetonius, 81.2-4
  68. | a b Suetonius, 82.1
  69. | Suetonius 80, Samuel Ball Platner: Curia Pompei, A Topographical Dictionary of Ancient Rome Lacus Curtius. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  70. | Suetonius, 82.1-4
  71. | Suetonius, 82.2
  72. | Suetonius, 80.1-4
  73. | Suetonius, Julius Caesar, 21.1
  74. | Suetonius, Augustus
  75. | Kamm 2006, s. 121-123
  76. | Suetonius, Julius Caesar, 2.1-3, 49.1-4
  77. | Harris W.: Gaius Julius Caesar (emeritusprofessorin essee) Middlebury College. Viitattu 22.3.2009. (englanniksi)
  78. | Goldsworthy 2006, s. 30
  79. | Crompton 2003, s. 91
  80. | Julius Caesar' and Two Other Arrivals; Shakespeare Tragedy, Filmed by M-G-M With a Notable Cast, Unfolds at Booth New York Times, 5.6.1953. Viitattu 29.4.2019 / William Shakespeare, toim. John D. Cox: Julius Caesar: A Broadview Internet Shakespeare Edition, s. 46-48. Broadview Press, 2012. ISBN 1554810507
  81. | Your next box set: Rome The Guardian, 26.6.2009. Viitattu 29.4.2019
  82. | Rome - The Complete Series Review ign.com 17.11.2009. Viitattu 29.4.2019
  83. | Jona Lendering: Caesar's writings Livius.org. Arkistoitu 1.4.2009. Viitattu 22.3.2009. (englanniksi)
  84. | Jona Lendering: Sources Livius.org. Arkistoitu 23.2.2009. Viitattu 22.3.2009. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]
  • Jokela, Maria & Vanhala, Joonas (toim.): Gaius Julius Caesar : Rooman diktaattorin monet kasvot. Gaudeamus, 2025. ISBN 978-952-345-321-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstia]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Julius Caesar.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Julius Caesar.