Vuosihoroskooppi 2008
1.1.2008, 06.00
Taman vuoden alkua varittaa juuri ennen vuodenvaihdetta tarkaksi tullut Jupiterin ja Pluton yhtyma, joka laittoi yritysmaailman ja rahamarkkinoiden kuvioita tehokkaasti uuteen uskoon. Myos viime vuonna vaikuttanut Saturnuksen ja Neptunuksen oppositio antaa aihetta odottaa jonkinlaista matalasuhdannetta tai jopa pienta lamakautta taman vuoden piristykseksi. Osa yritysmaailmasta ja aivan varmasti myos osa meista yksityisista ihmisista saanee kamppailla tavallista enemman toimeentulonsa tai saavutetun aseman yllapitamiseksi epavakaan tilanteen heilutellessa suhdanteita ja taloutta saatelevia korkoja. Isojakin yrityksia saattaa kellahtaa taman mielenkiintoisen vuoden aikana vain siksi, etta johtajat eivat suostu muuttamaan kurssia kaikista ennusmerkeista huolimatta. Vanhoilla evailla ei nyt kukaan paase kovin pitkalle. Loppuvuodesta eli marraskuussa 2008 Saturnus tulee oppositioon Uranuksen kanssa, joka sekin merkitsee kumouksellista aikaa valtarakenteissa. Saapa nahda millaisia kapinoita tuo kuvio saa aikaan talla kertaa.
Vuosihoroskooppi 2007
2.1.2007, 14.20
Onpa todella mielenkiintoista katsoa, miten tamankertainen Saturnuksen ja Neptunuksen kohtaaminen vaikuttaa taloustilanteisiin. Kuluneena vuonna 2007 kurssit jo notkahtivat pahemman kerran taman kuvion tullessa ensimmaista kertaa tarkaksi. Vuosina 89-91 kun Saturnus ja Neptunus tekivat yhtymaa Kauriin merkissa, iski lama vasta tarkkojen ohitusten jalkeen.
Oletko ilves vai villisika? Suomalainen elainhoroskooppi
15.10.2003, 00.00
"Oletko Sina boheemi villisika, lumovoimainen ilves, jarjestelykykyinen mayra vai voimakas, herkka karhu?"
Yritysastrologi Maarit Laurento: Kaikilla on mielipide astrologiasta
3.9.2003, 00.00
Henkilosto- ja tiimikoulutusta, yritysanalyyseja ja luentoja esimerkiksi markkinoinnin trendeista. Nama tyotehtavat eivat kuulu konsultille eika psykologille, vaan yritysastrologille. Elleistakin aiemmilta vuosilta tuttu astrologi Maarit Laurento kertoo valinneensa erikoistumisalakseen yritysastrologian, silla henkilostokoulutus on aina kiinnostanut hanta ja lisaksi yrityspuolella han voi hyodyntaa myos aikaisempaa koulutustaan. Ennen astrologin tutkintoa Laurento valmistui kasvatustieteiden tohtoriksi.
Luonneanalyysi ja rakkausennuste astrologian avulla?
25.2.2002, 00.00
"Ala ota rapumiesta!" julisti nimimerkki Kalanainen jokin aika sitten Ellien Kristallipallo-ryhmassa. Lehdissa ja verkossa ilmestyville horoskooppipalstoille tallaiset kannanotot ovat vakiokamaa. Ja kirjastosta kuin kirjastosta loytaa ohjekirjoja eri merkkien luonteenlaaduista ja yhteensopivuudesta. Mutta uskovatko aikuiset ihmiset todella astrologiaan?